Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018

2.1.2018

Teknologiapalkinto

Säätiö myöntää apurahoja tekniikan alan tutkimukseen. Apurahojen jaossa huomiota kiinnitetään tutkimuksen laadun lisäksi sen uutuusarvoon sekä uusia innovaatioita ja elinkeinoelämän uudistumista tukevaan vaikutukseen.

Apurahojen haku alkaa 10.1.2018 ja päättyy 7.2.2018.

Säätiö haluaa kannustaa suomalaisia opiskelijoita kansainvälistymään ja ulkomailla opiskeluun. Säätiö myöntää apurahoja myös ulkomaisille, ei Suomessa väitelleille post doc-tutkijoille, jotka tulevat työskentelemään suomalaisessa yliopistossa. Post-doc-tutkijalla pitää olla suomalaisessa yliopistossa professori, joka kutsuu hänet.

Säätiö jakaa apurahoja ensisijassa jatko-opintoihin. Perusopiskelija-apurahoja on jaettavissa vain Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulussa kemian tekniikkaa sekä Åbo Akademin kemiantekniikan laitoksella opiskeleville. Myös Gasumin kaasurahastosta voidaan myöntää apurahoja perusopintoihin liittyvien lopputöiden tekemiseen yliopistoissa.

Hakemus tehdään sähköisenä TES-verkkopalvelussa ja lähetetään liitteineen TES-verkkopalvelun kautta. Hakuohjeet ja linkki TES-verkkopalveluun ovat säätiön kotisivuilla osoitteessa:

tekniikanedistamissaatio.fi/fi/apurahat/

TES-verkkopalvelu

Apurahahakemus on lähetettävä viimeistään 7.2.2018 klo 24.00.

Tarkempia tietoja apurahoista antaa projektipäällikkö Marianna Jokila,
marianna.jokila@teknologiateollisuus.fi tai puh. 040 592 6478.

Säätiö ottaa huomioon myöntämissään apurahoissa apurahansaajien eläke ja sosiaaliturvaa koskevat säännökset.

Uusimmat artikkelit

PoDoCo Fall 2018 Application Round

Kirjoittajalta Marianna / 10.9.2018

PoDoCo Fall 2018 Application Round 10.9.2018 Are you: A company with cutting-edge renewal ideas and looking for the help of a talented postdoc to investigate your ideas? A postdoc interested in putting your research knowledge and expertise into practice and working in industry? PoDoCo program may be just right for you! PoDoCo is a matchmaking … Jatka artikkeliin PoDoCo Fall 2018 Application Round

Säätiöiden post doc -poolin syksyn apurahahaku 15.8.–15.9.2018

Kirjoittajalta Marianna / 29.8.2018

Säätiöiden post doc -poolin apurahahaku käynnissä 29.8.2018 Säätiöiden post doc -pooli järjestää apurahahaun ajalla 15.8.–15.9.2018. Poolin kautta myönnettävät apurahat on tarkoitettu väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön ulkomailla. Ehtona on, että ulkomainen tutkimusjakso kestää vähintään yhdeksän kuukautta. Haun tulokset julkistetaan marras-joulukuussa 2018. Post doc -apurahalla voidaan kattaa kaikki ulkomailla asumisesta tutkijalle ja tämän perheelle aiheutuvat kustannukset. Ohjeet kustannusarvion … Jatka artikkeliin Säätiöiden post doc -poolin syksyn apurahahaku 15.8.–15.9.2018

Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018

Kirjoittajalta Marianna / 5.6.2018

Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018 5.6.2018 Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018 on myönnetty. Apurahan saajia juhlitaan 5.6.2018. Apurahat 2018 Post doc-pooli PhD Viktar Asadchy                                                                                 52.000 Ulkomailla tehtävä post doc -tutkimus   Erikoisrahastot Johannes Eichingerin erikoisrahasto Tekniikan kandidaatti Nikolas Tolvanen                                                      2.500 Vaihto-opiskelu Etelä-Koreassa Yonsein yliopistossa kevätlukukaudella 2018 (Aalto)   Tekniikan kandidaatti Tyko Viertiö                                                             2.500 Vaihto-opinnot KU Leuvenissa, … Jatka artikkeliin Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018