Tekniikan edistämissäätiö palkitsi vuoden Nuoren tutkijan ja Hyvän opettajan

5.6.2017

YuXiao

Tekniikan edistämissäätiö myönsi Nuoren tutkijan palkinnon Aalto-yliopiston apulaisprofessori Yu Xiaolle ja Hyvä opettaja -palkinnon Oulun yliopiston yliopistonlehtori Toni Liedekselle. Molempien palkintojen arvo on 15 000 euroa.

Säätiö luovutti palkinnot juhlatilaisuudessa Finlandia-talolla Helsingissä 5. kesäkuuta.

Nuori tutkija ratkoo tosielämän ongelmia teknologialla

Kiinalainen Yu Xiao (1983) saapui Suomeen vuonna 2007 suorittamaan jatko-opintojaan ja valmistui tekniikan tohtoriksi Aalto-yliopistosta vuonna 2012. Nykyään hän toimii Aallon tietoliikenne- ja tietoverkkotekniikan laitoksen apulaisprofessorina.

Xiao kehittää sisätiloissa toimivaa visuaalista paikannussovellusta älypuhelimille. Käyttäjä paikantaa itsensä ottamalla kuvan ympäristöstään, ja sovellus neuvoo reitin kohteeseen kuvallisin ohjein. Sovellusta voi käyttää esimerkiksi ruokakaupassa tuotteiden paikantamiseen.

Xiao sai tutkimuksensa kaupallistamiseen Tekesin rahoituksen vuonna 2016 ja perusti vastikään sovelluksen ympärille VimAI-nimisen startupin.

“Nuoren tutkijan palkinnon saaminen kannustaa minua jatkamaan tosielämän ongelmien ratkomista. Se myös rohkaisee kehittämään uutta yritystoimintaa teknologian tutkimuksen pohjalta”, Yu Xiao kertoo.

Hyvä opettaja innostaa opiskelijoita itsenäiseen pohdintaan

Tekniikan tohtori Toni Liedes (1976) opettaa Oulun yliopistossa mekatroniikkaa, jota käytetään muun muassa automaattisten koneiden ja laitteiden suunnittelussa. Lisäksi Liedes on Oulun yliopiston mekatroniikan ja konediagnostiikan tutkimusryhmän johtaja.

Opiskelijat kuvaavat Liedestä innostavaksi ja motivoivaksi opettajaksi, jonka luennot ovat vuorovaikutteisia ja kannustavat itsenäiseen pohdintaan. Liedes hyödyntää opetuksessa digitaalisia oppimisympäristöjä ja alan uusinta tutkimustietoa.

“Palkinnon saaminen antaa vahvan luottamuksen, että näkemystäni opettamisessa ja opiskelijoiden kohtaamisessa arvostetaan. Tämä on omiaan antamaan pontta opetuksen ja tutkimuksen kehittämiseen myös jatkossa”, Toni Liedes sanoo.

Liedes

Palkinnot myönnetään inspiroiville tekniikan alan tekijöille

Tekniikan edistämissäätiö myöntää Hyvä opettaja -palkinnon vuosittain opettajalle, joka inspiroi ja innostaa opiskelijoita eteenpäin tekniikan alalla. Nuoren tutkijan palkinnon säätiö antaa tutkijalle, joka on saavuttanut merkittäviä tieteellisiä tuloksia, luonut teknologisia innovaatioita tai työskennellyt läheisesti elinkeinoelämän kanssa.

Lisätietoja

Yu Xiao, puh. +358 50 3205507
Toni Liedes, puh. 029 448 2051

Laura Juvonen
Tekniikan edistämissäätiön asiamies
puh. +358 40 589 6263
laura.juvonen@teknologiateollisuus.fi

Uusimmat artikkelit

Transient and stationary studies of avant garde catalysts and reactors: from microreactors to 3D printed catalyst elements

Kirjoittajalta Tekniikan edistämissäätiö / 21.2.2025

Transient and stationary studies of avant garde catalysts and reactors: from microreactors to 3D printed catalyst elements Luca Mastroianni   DLP 3D Printing and Microreactors: Revolutionizing the Chemical Industry Structured catalysts and reactors are at the heart of sustainable development. As the climate crisis intensifies, it is imperative to take immediate action to improve the…

Environmental Impacts of Processing Complex Cobalt Containing Raw Materials

Kirjoittajalta Tekniikan edistämissäätiö / 20.1.2025

Prosessimallinnus lisää tietoa metallien ympäristövaikutuksista Riina Aromaa           Prosessimallinnus lisää tietoa metallien ympäristövaikutuksista Yleistykset johtavat harhaan Monien metallien tarve kasvaa vihreän siirtymän mukana, kuten myös kiinnostus ympäristövaikutuksiin, joita niiden käyttö aiheuttaa. Metallituotteiden ympäristövaikutukset tulisi määrittää aina tapauskohtaisesti. Identtisten tuotteiden vaikutukset voivat vaihdella paljonkin muun muassa sen mukaan, millaisia prosesseja ja raaka-aineita…

Farmaseuttisten tablettien jatkuvatoiminen valmistus – Kaupallisesta erävalmistuksesta jatkuvatoimisen prosessoinnin tutkimukseen

Kirjoittajalta Tekniikan edistämissäätiö / 17.12.2024

Farmaseuttisten tablettien jatkuvatoiminen valmistus – Kaupallisesta erävalmistuksesta jatkuvatoimisen prosessoinnin tutkimukseen Jenna Lyytikäinen         Jatkuvatoiminen valmistus kiinnostaa myös lääketeollisuutta Jatkuvatoiminen prosessointi on käytössä useilla eri teollisuuden aloilla sen etujen ansiosta. Lääketeollisuus on monista eri syistä, kuten aiemmasta lääkeviranomaisten suhtautumisesta johtuen kuitenkin pitäytynyt perinteisessä erävalmistuksessa. Erävalmistus vaatii henkilökunnalta välituotteiden siirtoa, paljon tilaa ja monia…