Auta tekniikan tutkijoita muuttamaan maailmaa – lahjoita tekniikan tutkimukselle

Lahjoittamalla edistät tekniikan alan kehitystä, koulutusta ja tutkimusta. Olet mukana huolehtimassa, että Suomi on tulevaisuudessakin maailman paras maa niin ihmisille kuin
ympäristölle.

Suomen menestys on aina nojannut tekniikan alan huippuosaamiseen. Tämä
asiantuntemus ei ole syntynyt vahingossa, vaan se on vaatinut rahoitusta rohkealle tekniikan
tutkimukselle. Tekniikan Edistämissäätiö on ollut tärkeässä osassa monissa Suomea eteenpäin
vienneissä hankkeissa: muun muassa Suomen ensimmäisen tietokoneen rakentamisessa ja
televisiotoiminnan aloittamisessa.

Olemme saavuttaneet paljon, mutta tehtävää riittää. Ilmastonmuutos, teollisuuden
uudistuminen ja yhteiskunnan eriarvoistuminen ovat aikamme suuria haasteita, jotka eivät
ratkea ilman tekniikkaa. Tue näiden haasteiden ratkaisua ja tee lahjoitus jo tänään.