Apurahahaku 2019
5.12.2018
Säätiö myöntää apurahoja tekniikan alan tutkimukseen erityisesti tohtoriopiskelijoille. Apurahojen jaossa huomiota kiinnitetään tutkimuksen laadun lisäksi sen uutuusarvoon sekä uusia innovaatioita ja elinkeinoelämän uudistumista tukevaan vaikutukseen.
Apurahojen haku alkaa 10.1.2019 ja päättyy 8.2.2019.
Säätiö haluaa kannustaa suomalaisia tohtoriopiskelijoita kansainvälistymään ja ulkomailla opiskeluun. Säätiö myöntää apurahoja myös ulkomaisille, ei Suomessa väitelleille post doc -tutkijoille, jotka tulevat työskentelemään suomalaisessa yliopistossa. Post-doc-tutkijalla pitää olla suomalaisessa yliopistossa professori, joka kutsuu hänet.
Säätiö jakaa apurahoja ensisijassa jatko-opintoihin. Perusopiskelija-apurahoja on jaettavissa vain Aalto-yliopiston Kemian tekniikan korkeakoulussa kemian tekniikkaa sekä Åbo Akademin kemiantekniikan laitoksella opiskeleville. Myös Gasumin kaasurahastosta voidaan myöntää apurahoja perusopintoihin liittyvien lopputöiden tekemiseen yliopistoissa, vaikka rahaston pääpaino onkin jatko-opintojen tukemisessa.
Tarkemmat tiedot apurahoista löytyvät säätiön kotisivuilta. Hakemus tehdään sähköisenä TES-verkkopalvelussa ja lähetetään liitteineen TES-verkkopalvelun kautta. Hakuohjeet ja linkki TES-verkkopalveluun ovat säätiön kotisivuilla osoitteessa:
www.tekniikanedistamissaatio.fi/apurahat
Apurahahakemus on lähetettävä viimeistään 8.2.2019 klo 23.59.
Tarkempia tietoja apurahoista antaa projektipäällikkö Marianna Jokila,
marianna.jokila@teknologiateollisuus.fi tai puh. 040 592 6478.
Säätiö ottaa huomioon myöntämissään apurahoissa apurahansaajien eläke- ja sosiaaliturvaa koskevat säännökset.