Osaaminen ja työ ovat murroksessa – opettajat ja tutkijat avainroolissa luomassa ratkaisuja

5.6.2018

artiom-vallat-637980-unsplash

Tekniikan edistämissäätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö palkitsivat tutkijoita ja matemaattisten aineiden opettajia Tulevaisuuden tiennäyttäjät -juhlatilaisuudessa Helsingissä. Osaamistarpeet ja työ ovat isossa murroksessa – tänään palkituilla on tärkeä rooli siinä, kuinka pystymme muutokseen vastaamaan.


”Elämme oppimisen kannalta murroskautta, kun tekoäly haastaa tapaamme ajatella, tehdä työtä ja kokonaisia toimialoja on murroksessa. Murrokset ovat aina olleet mahdollisuuksia muuttaa ja muuttua, niin nytkin. Uudet teknologiat vievät meitä eteenpäin vain, jos osaamme soveltaa niitä ja jos teemme tiiviisti työtä rajat ylittävissä verkostoissa. Osaaminen ja uteliaisuus kokeilla ja epäonnistua rohkeasti ovat tulevaisuuden tekijöitä”, sanoo juhlapuheen pitänyt VTT:n toimitusjohtaja Antti Vasara.

Osaaminen ja työnkuvat muuttuvat vauhdilla. Teknologiateollisuuden vastikään tekemän osaaja- ja osaamistarveselvityksen mukaan teknologia-alalle tarvitaan pelkästään neljän seuraavan vuoden aikana 53 000 uutta osaajaa, joista 70 % tekniikan koulutusaloilta.

”Teknologia-alojen muutoksessa korostuu tarve panostaa matemaattis-luonnontieteelliseen osaamiseen entistä vahvemmin. Kaikki tänään palkitut ja apurahansaajat ovat omalta osaltaan edistämässä tätä”, kiittää Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön ja Tekniikan edistämissäätiön toimitusjohtaja Laura Juvonen.


Innostavat opettajat herättävät kiinnostuksen matemaattisiin aineisiin

 Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö myönsi kannustuspalkintoja ansioituneille matemaattisten aineiden opettajille. Tänä vuonna erityisiä palkintokriteerejä olivat oppilaiden innostuksen herättäminen, matemaattisen ajattelun kehittäminen ja fysiikan tai ohjelmoinnin opetuksen edistäminen matematiikan rinnalla.

”Tarvitsemme tulevaisuuden maailmassa yhä enemmän matemaattista ajattelukykyä – opettajien pedagogisilla taidoilla on ratkaiseva rooli lasten ja nuorten innostuksen synnyttämisessä. 100-vuotissäätiö haluaa kannustaa opettajia kehittämään opetusta ja uusia innostavia tapoja oppia”, sanoo Juvonen.

Kannustuspalkinnon sai 21 opettajaa eri koulutusasteilta.


Lukion ainevalinnoilla on merkitystä

 Erityinen tunnustuspalkinto matematiikan merkityksen esiintuomisesta myönnettiin Oulun yliopiston LUMA-keskuksen johtajalle, professori Jouni Pursiaiselle. Pursiainen on tutkinut lukion ainevalintojen merkitystä ja nuorten yläkoulun jälkeisiä opintopolkuja.

Hänen tutkimuksensa on nostanut esiin matemaattisten ja luonnontieteellisten ainevalintojen painoarvon yliopistojen opiskelijavalinnoissa: pitkän matematiikan, fysiikan tai kemian kirjoittaneilla ylioppilailla on erinomaiset mahdollisuudet päästä opiskelemaan yliopistoon.

”Moni lukiolainen haaveilee mahdollisuudesta vaikuttaa tähän maailmaan. Ei ole yhtään huono ajatus, että tätä pyrkii tekemään LUMA-aineiden kautta”, Pursiainen sanoi puheessaan.

”Ihmiskunnan kehitys 100 vuoden aikana on ollut murskaavan nopeaa. Koko käsitys maailmasta on muuttunut ja hyvinvointi on saanut todellisen sisällön – ajatellaan nyt vaikka edistystä lääketieteen, ruuantuotannon, energian, liikenteen, ja viestinnän saroilla. Haluan haastaa nuoria tarkastelemaan, minkälaista tiedettä ihmiskunnan suurimpien keksintöjen taustalla on. Kyllä nämä isot jutut, jotka mahdollistavat ihmiskunnan kehityksen, liittyvät matemaattiseen osaamiseen, luonnontieteisiin ja teknologiaan. Silloin kun on tietoa, pystyy ratkaisemaan asioita”, Pursiainen jatkaa.


Vuoden nuori tutkija ja hyvä opettaja vievät tutkimustietoa käytäntöön

Tekniikan edistämissäätiö myönsi vuoden 2018 Nuoren tutkijan palkinnon akatemiatutkija, tekniikan tohtori Johanna Virkille Tampereen teknillisestä yliopistosta. Virkki tutkii vaatteisiin integroitavaa elektroniikkaa, jonka tärkeimmät sovellukset liittyvät terveys- ja hyvinvointiteknologiaan.

Tekniikan edistämissäätiön hallituksen puheenjohtajan Marjo Miettisen mukaan Virkki vakuutti paitsi tieteellisillä meriiteillään, myös kansainvälisyydellään. Virkki on tehnyt useita tutkijavierailuita ulkomaille sekä kansainvälistä tutkimusyhteistyötä.

Tekniikan edistämissäätiön Hyvän opettajan palkinnon sai tänä vuonna tekniikan tohtori Arto Tolonen Oulun yliopistosta. Tolonen siirtyi toukokuun alussa Lehto Group -konsernin kehitysjohtajaksi. Ennen nimitystä hän työskenteli tutkijana ja opettajana Oulun yliopiston tuotantotalouden tutkimusyksikössä.

Tolonen painotti opetuksessaan yhteistyötä teollisuuden kanssa: harjoitus-, kandi- ja diplomityöt tehtiin kaikki tekniikan alan yrityksille. Hänen tavoitteensa opettajana oli, että kaikki hänen opiskelijansa työllistyisivät.

“Yritysten, yliopiston ja opiskelijayhteisön välinen yhteistyö toimii Oulussa erittäin hyvin, ja Tolonen pitää verkostoa ansiokkaasti yllä”, Miettinen totesi.

 

Lue lisää:

Tekniikan edistämissäätiö: Tekniikan edistämissäätiön apurahansaajat 2018

Tekniikan edistämissäätiö: Vuoden nuori tutkija ja hyvä opettaja vievät tutkimustietoa käytäntöön

Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö: 21 opettajaa palkitaan matematiikan opetuksen kehittämisestä

Palkittujen opettajien haastattelu: Matematiikkaa elämää ja ammattia varten

Oulun yliopisto: Pitkä matematiikka on pääsylippu yliopistoon ja tulevaisuuden ammatteihin

 

Lisätietoja:

Laura Juvonen, toimitusjohtaja, Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö, Tekniikan edistämissäätiö
etunimi.sukunimi@teknologiateollisuus.fi, puh. 040 589 6263


Säätiöt palkitsevat opettajia ja tutkijoita vuosittain

Tekniikan edistämissäätiö jakaa Hyvä opettaja ja Nuori tutkija -palkinnot vuosittain. Säätiö kerää ehdotuksia Nuoresta tutkijasta suomalaisilta yliopistoilta, joissa tehdään teknillistieteellistä tutkimusta. Ehdotuksia Hyvä opettaja -palkinnon saajaksi puolestaan kerätään ylioppilaskunnilta ja ainejärjestöiltä. Molemmat palkinnot ovat 15 000 euron arvoisia.


Nuoren tutkijan palkinnon voi saada korkeintaan 35-vuotias tutkija, joka on väitöksensä jälkeen tehnyt merkittävää tutkimusta. Lisäksi hänen tutkimuksensa tulisi olla uutta ja sisältää potentiaalia käytännön sovelluksiin.


Hyvän opettajan kohdalla kriteerejä on viisi: opetuksen sisältöjen laatu, uusimman tutkimustiedon sekä digitaalisuuden hyödyntäminen opetuksessa, kyky innostaa ja motivoida opiskelemaan ja opiskelijoiden aktiivinen ohjaus.


Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö
 palkitsee vuosittain ansioituneita matemaattisten aineiden opettajia. Palkinnon arvo on 5000 euroa tai mikäli palkittavana on työryhmä, kukin työryhmän jäsen palkitaan 2500 eurolla. Yhteistyökumppaneina ovat Matemaattisten Aineiden Opettajien Liitto MAOL ry, Suomen Luokanopettajat ry ja Tekniikan Opettajat TOP ry. Palkintojen saajia voivat ehdottaa verkkolomakkeella esimerkiksi rehtorit, opettajakollegat tai vanhemmat. Näiden lisäksi tänä vuonna myönnetään 5 000 euron tunnustuspalkinto matematiikan aseman edistämisestä yhteiskunnassa.

Uusimmat artikkelit

PoDoCo-tohtorit valloittavat yritysmaailman

Kirjoittajalta Marianna / 14.6.2019

PoDoCo-tohtorit valloittavat yritysmaailman 13.6.2019 Yritysmaailman ja tohtorit yhdistävän Post Docs in Companies -ohjelmaan on valittu uudet osallistujat. Yhdeksän säätiön rahoittamaan ohjelmaan saatiin mukaan tässä haussa 17 tohtoria. ”On hienoa havaita, että hakijoiden taso oli niin korkea”, iloitsee PoDoCo-ohjelman vetäjä Seppo Tikkanen. Hakijoiden määrä kasvoi myös edellisvuodesta: heitä oli 29. Tohtoreista on moneksi: PoDoCo-ohjelman tarkoituksena on, … Jatka artikkeliin PoDoCo-tohtorit valloittavat yritysmaailman

Maailman muovijäteongelmaa taklaava Sulapac voitti Teknologiapalkinnon

Kirjoittajalta Marianna / 13.5.2019

  Maailman muovijäteongelmaa taklaava Sulapac voitti Teknologiapalkinnon 13.5.2019 Muovin korviketta kehittävän Sulapac-yrityksen perustajat Suvi Haimi ja Laura Kyllönen saivat Tekniikan edistämissäätiön 50 000 euron Teknologiapalkinnon. Tänä vuonna tuotanto laajenee kosmetiikkapakkauksista pilleihin ja muihin kuluttajatuotteisiin. Muovia tuotetaan maailmanlaajuisesti lähes 300 miljoonaa tonnia vuodessa, josta suuri osa päätyy virheellisen kierrätyksen myötä luontoon. Ennusteiden mukaan maailman valtamerissä on … Jatka artikkeliin Maailman muovijäteongelmaa taklaava Sulapac voitti Teknologiapalkinnon

Pelillistämisen pioneeri ja opiskelijoiden ylistämä fysiikan lehtori palkittiin – Tekniikan edistämissäätiö valitsi vuoden nuoren tutkijan ja hyvän opettajan

Kirjoittajalta Marianna / 13.5.2019

Pelillistämisen pioneeri ja opiskelijoiden ylistämä fysiikan lehtori palkittiin – Tekniikan edistämissäätiö valitsi vuoden nuoren tutkijan ja hyvän opettajan 13.5.2019 Tekniikan edistämissäätiö palkitsi 70-vuotisjuhlassaan 13. toukokuuta vuoden nuoren tutkijan ja hyvän opettajan. Nuoreksi tutkijaksi valittiin pelillistämisen professori Juho Hamari ja hyväksi opettajaksi yliopistonlehtori Jami Kinnunen.   Nuori tutkija pitää Suomen pelillistämisen kärkijoukoissa Kauppatieteiden tohtori Juho Hamari … Jatka artikkeliin Pelillistämisen pioneeri ja opiskelijoiden ylistämä fysiikan lehtori palkittiin – Tekniikan edistämissäätiö valitsi vuoden nuoren tutkijan ja hyvän opettajan