Tekniikan edistämissäätiö tuki tekniikan tutkimusta 598 900 eurolla – hakemuksissa korostuivat tulevaisuuden haasteet ja kansainväliset osaajat

24.5.2021

thisisengineering-raeng-CnDBjaddRWs-unsplash

Apurahaa sai 80 lahjakasta tutkijaa, jotka pyrkivät ratkaisemaan tulevaisuuden haasteita teknologialla. 

Tekniikan edistämissäätiö tukee tutkimusta, joka edistää teollisuuden uudistamista, älykkäämmän arjen, puhtaammaan maailman ja terveemmän elämän tekniikkaa. Teemat näkyvät myös apurahansaajien tutkimusaiheissa.

Yksi kahdeksastakymmenestä apurahan saajasta on Oulun yliopiston väitöskirjatutkija Hanna Kemppi. Kemppi tutkii, miten rustovaurioita voi korjata biomateriaaleilla kudosteknologian avulla.

Rustovauriot ovat yleisiä iästä riippumatta. Rusto korjaa huonosti itseään. Siksi teknologisesti soluihin lisätyt biomateriaalit voisivat olla mullistava teknologia rustovaurioiden hoitoon.

“Terveysteknologian parissa tehty tutkimus on hyvä esimerkki siitä, miten tekniikan osaamisella voidaan parantaa elämänlaatua”, Tekniikan edistämissäätiön toimitusjohtaja Antti Aarnio sanoo.

Danielle Bansfield puolestaan selvittää väitöskirjassaan, miten teollisista jätevesistä voitaisiin ottaa ravinteita talteen. Tavoitteena on erottaa ravinteet esimerkiksi biokaasun tai juuston valmistuksen sivutuotteena tulevasta vedestä, jotta ravinteita voidaan hyödyntää kiertotalouden mukaisesti uudelleen.

Aalto-yliopiston väitöskirjatutkija aikoo hyödyntää Gasumin rahaston kannustusrahan välineiden hankkimiseen ja kokeiden tekemiseen.

“Bansfield on saanut Gasumin rahaston apurahan jo kolmena vuonna peräkkäin. On etuoikeus päästä tukemaan nuorta tutkijaa, joka tekee rahastomme kannalta kiinnostavaa tutkimusta ja etenee hienosti aikataulussa”, Gasumin toimitusjohtaja ja Tekniikan edistämissäätiön hallituksen puheenjohtaja Johanna Lamminen sanoo.

Kansainvälisiä huippuosaajia Suomeen 

Apurahoilla kannustetaan lahjakkaita nuoria tutkijoita eteenpäin urallaan ja palkitaan alansa parhaimmistoa. Tekniikan edistämissäätiön tavoitteena on, että Suomi kouluttaa maailman parhaat tekniikan osaajat.

“Tänä vuonna huomiota herätti erityisesti aikaisempaakin suurempi kansainvälisten osaajien määrä apurahojen saajissa. On hienoa huomata, kuinka Suomeen on onnistuttu houkuttelemaan kansainvälisiä huippuosaajia. Teknologian osaajien avulla tuetaan Suomen kilpailukykyä ja rakennetaan tulevaisuuden yhteiskuntaa”, Aarnio sanoo.

TES apurahat kevät 2021

Uusimmat artikkelit

Pirkka Palomäki brings business and technology expertise to the board of the Finnish Foundation for Technology Promotion

Kirjoittajalta Tekniikan edistämissäätiö / 17.4.2025

Pirkka Palomäki brings business and technology expertise to the board of the Finnish Foundation for Technology Promotion   Photo: Maki.vc. Pirkka Palomäki is an engineer and venture capital investor with experience in various leadership roles as well as founding companies. As a board member of the Finnish Foundation for Technology Promotion, he wants to ensure…

Pirkka Palomäki tuo Tekniikan edistämissäätiön hallitukseen ymmärrystä yritysmaailmasta ja erilaisista teknologioista

Kirjoittajalta Tekniikan edistämissäätiö / 17.4.2025

Pirkka Palomäki tuo Tekniikan edistämissäätiön hallitukseen ymmärrystä yritysmaailmasta ja erilaisista teknologioista   Kuva: Maki.vc. Pirkka Palomäki on diplomi-insinööri ja pääomasijoittaja, jolla on kokemusta niin erilaisista johtotehtävistä kuin yritysten perustamisesta. Tekniikan edistämissäätiön hallituksessa hän haluaa varmistaa, että säätiö pystyy jatkossakin tarjoamaan pitkäjänteistä tukea suomalaiselle huippututkimukselle. Kuka olet ja mikä sai sinut lähtemään Tekniikan edistämissäätiön hallitukseen? ”Olen…

Juho Malmberg aims to enhance impact as Chairman of the Board of the Finnish Foundation for Technology Promotion

Kirjoittajalta Tekniikan edistämissäätiö / 18.3.2025

Juho Malmberg aims to enhance impact as Chairman of the Board of the Finnish Foundation for Technology Promotion   Photographer: Vilja Pursiainen Juho Malmberg is an engineer and professional board member with extensive leadership experience at companies such as Accenture, KONE, and OP Group. As Chairman of the Board of the Finnish Foundation for Technology…