Nuoren tutkijan palkinto tohtori Pia Silventoinen-Veijalaiselle
Teknologian edistämissäätiön vuoden 2026 Nuoren tutkijan palkinnon saa VTT:n tutkija ja tiiminvetäjä Pia Silventoinen-Veijalainen. Hän kehittää uudenlaisia kasvipohjaisia ainesosia ja kasviproteiinien tuotantoprosesseja. Työssään Silventoinen-Veijalainen etsii ratkaisuja siihen, miten terveellistä ja maukasta ruokaa tuotetaan tulevaisuudessa entistä kestävämmin.
Nuoreksi tutkijaksi Pia Silventoinen-Veijalaisella, 34, on jo pitkä ura.
“Olen tutkinut käytännössä kaikkia mahdollisia viljoja laajasti erilaisissa hankkeissa”, hän kuvailee viimeistä kymmentä vuotta VTT:llä, jossa hän on ollut koko tähänastisen uransa.
Silventoinen-Veijalaisen tutkimuksen ytimessä ovat viljojen lisäksi palkokasvit, kuten härkäpapu, mistä voidaan kehittää laadukkaita kasvipohjaisia elintarvikkeita.
Alun perin yliopisto-opintojen aikainen vaihto-opiskelu Ranskassa johdatti Silventoinen-Veijalaisen elintarvikealalle. Bio- ja elintarviketekniikka vei mennessään, sillä siinä yhdistyivät insinööritieteet ja konkreettiset, ihmisten arkeen, ravitsemukseen ja ruokavalintoihin liittyvät kysymykset.
Tutkimuksessaan hän on keskittynyt kuivafraktiointitekniikoihin kasvipohjaisten elintarvikeainesosien tuotannossa ja prosessoinnissa. Kuivafraktiointitekniikat ovat perinteisiä elintarvikeainesosien valmistuksessa käytettäviä prosesseja energiatehokkaampia, sillä kuivafraktioinnissa ei käytetä lainkaan vettä tai kemikaaleja.
Tavoite on kehittää entistä kestävämpiä tapoja tuottaa elintarvikkeiden raaka-aineita sekä parantaa kasvipohjaisten tuotteiden rakennetta, laatua ja makua.
Kestävyys, ravitsemus ja ruokaturva saman pöydän ääressä
Kasvipohjainen ruokavalio ei ole enää marginaali-ilmiö, vaan osa laajempaa muutosta, jossa ympäristö, ravitsemus ja ruokaturva kietoutuvat yhteen.
“Ilmastonmuutoksen seurauksena Suomessakin joudutaan mahdollisesti viljelemään tulevaisuudessa uudenlaisia kasvilajeja. Siksi tarvitsemme syvällistä ymmärrystä erilaisista raaka-aineista”, Silventoinen-Veijalainen avaa.
Kiertotalouden näkökulmasta ruoantuotantoa tulisi tarkastella läpi koko arvoketjun pellolta pöytään ja edelleen sivuvirtojen jatkohyödyntämiseen asti. Tavoitteena on, että kaikki raaka-aineet ja tuotannossa syntyvät jakeet pystyttäisiin hyödyntämään mahdollisimman tehokkaasti korkean lisäarvon tuotteina sen sijaan, että käyttökelpoista ainesta päätyisi hukkaan.
Kotimaisten kasviraaka-aineiden ja uudenlaisten ruoantuotantomenetelmien tutkiminen vahvistavat myös Suomen huoltovarmuutta: mitä enemmän pystymme kehittämään ja tuottamaan ruokaa ja sen raaka-aineita kotimaisesti, sitä omavaraisempi ja toimintakykyisempi ruokajärjestelmä on myös muuttuvissa olosuhteissa.
Nuoruuden urheilutausta lentopalloilijana herätti aikanaan Silventoinen-Veijalaisen kiinnostuksen terveelliseen ruokaan. Sama teema motivoi ja kulkee edelleen mukana tutkimuksessa: tavoitteena on kehittää tuotteita, jotka ovat paitsi kestäviä, myös ravitsemuksellisesti laadukkaita.
Yhteistyö yritysten kanssa vie tutkimusta käytäntöön
VTT:llä Silventoinen-Veijalainen on luotsannut lukuisia yritysprojekteja, joissa pyritään ymmärtämään uusien tuotteiden, prosessien ja tuotantomenetelmien potentiaalia, ennen niiden viemistä laajempaan tuotantomittakaavaan.
Tutkimusyhteistyö auttaa yrityksiä vähentämään tuotekehitykseen liittyviä taloudellisia riskejä. Yritykset saavat käyttöönsä tutkimus- ja kehitysosaamista, jota kaikkien ei ole mahdollista rakentaa oman organisaationsa sisälle.
“On yhteiskunnallisesti tärkeää saada tutkimuslaitoksissa syntyvät keksinnöt ja innovaatiot vietyä eteenpäin, jotta tutkimus ei jää laboratorioihin, vaan päätyy uusiksi tuotteiksi, teknologioiksi ja liiketoiminnaksi”, Silventoinen-Veijalainen toteaa.
VTT:n tutkimushankkeissa syntyy parhaimmillaan keksintöjä, joita voidaan patentoida ja hyödyntää edelleen yhteistyössä yritysten kanssa. Niitä on syntynyt myös Silventoinen-Veijalaisen projekteissa. Joissakin tapauksissa tutkimuksesta syntyy kokonaan uusia startup-yrityksiä, jotka rakentuvat tutkimuslaitoksissa kehitetyn osaamisen ja teknologian ympärille.
Nuoresta tutkijasta kokeneeksi mentoriksi
Silventoinen-Veijalaisen tutkijanura on vaikuttava. Hän on julkaissut 20 vertaisarvioitua tutkimusartikkelia sekä toiminut diplomityöntekijä- ja väitöskirjatyöntekijäohjaajana.
Tutkimustyössä palkitsevinta ovat ideat, niiden taustalla olevien ilmiöiden ymmärtäminen sekä uusien tulosten saaminen. Silventoinen-Veijalaisen kiinnostus tutkimusdataan ja kokeiden lopputulosten tulkintaan syntyi jo uran alkuvaiheessa, eikä uteliaisuus ole vuosien aikana kadonnut.
Nykyisessä roolissaan tiiminvetäjänä häntä motivoi erityisesti tiimiläisten sparraaminen, kannustaminen ja uusien ideoiden kehittäminen yhdessä.
“On todella hienoa nähdä, kun kollegat oppivat uutta, saavat uusia ideoita ja innostuvat yhdessä. Minulla on itselläni ollut erinomaiset mentorit, joilta olen saanut kannustusta ja vaikutteita”, Silventoinen-Veijalainen sanoo.
Tulevaisuudessa Silventoinen-Veijalaista kiinnostavat edelleen kasvipohjaisten ruokien innovaatiot ja kehitys. Yhä enemmän häntä kiinnostaa myös biotekninen ruoantuotanto, jossa ruokaa tai sen ainesosia tuotetaan bioreaktoreissa mikrobien avulla.
Silventoinen-Veijalaista motivoi seurata mihin suuntaan ruokajärjestelmä on kehittymässä. Tiiminvetäjänä hänen työnsä onkin siirtynyt yksittäisten tutkimuskysymysten parista yhä enemmän kokonaisuuksien hahmottamiseen.
Tämä teki vaikutuksen myös Tekniikan edistämissäätiön palkintoraatiin:
“Silventoinen-Veijalaisen tutkimus edustaa juuri sellaista tulevaisuuteen kurkottavaa teknologista osaamista, jota Nuoren tutkijan palkinnolla haluamme nostaa esiin. Hänen työnsä yhdistää kestävän kehityksen, huoltovarmuuden, uudenlaiset elintarviketeknologiat tavalla ja suomalaisen yritystoiminnan kehittämisen, jota tämä aika tarvitsee", sanoo apurahavaliokunnan puheenjohtaja Jorma Kyyrä.
Ruoan tutkimuksessa on Silventoinen-Veijalaiselle myös henkilökohtainen ulottuvuus. Kahden lapsen äitinä hän pohtii usein, millaista ruokaa tulevat sukupolvet syövät.
“Kun ajattelen tulevaisuuden ruokaa, mietin aina myös lapsiani – sitä, että he saisivat myös tulevaisuudessa terveellistä ja ravitsevaa ruokaa.”
Nuoren tutkijan palkinto on Tekniikan edistämissäätiön myöntämä palkinto. Se voidaan myöntää tekniikan alan nuorelle tutkijalle, joka on saavuttanut tutkimustyössään merkittäviä tieteellisiä tuloksia, luonut merkittäviä teknologisia innovaatioita ja/tai työskennellyt läheisesti elinkeinoelämän kanssa. Lisäksi tutkimuksella täytyy olla merkitys kestävän kehityksen näkökulmasta. Palkinnonsaajalla tulee olla osoittaa myös väitöskirjan jälkeistä tutkimustyötä.
Palkinto voidaan myöntää henkilölle, joka kyseisenä kalenterivuonna täyttää enintään 35 vuotta. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Teksti: Irene Omwami/Kaskas
Kuvat: Vilja Pursiainen
Uusimmat artikkelit
Nuoren tutkijan palkinto tohtori Pia Silventoinen-Veijalaiselle
Nuoren tutkijan palkinto tohtori Pia Silventoinen-Veijalaiselle Kuva: Vilja Pursiainen Teknologian edistämissäätiön vuoden 2026 Nuoren tutkijan palkinnon saa VTT:n tutkija ja tiiminvetäjä Pia Silventoinen-Veijalainen. Hän kehittää uudenlaisia kasvipohjaisia ainesosia ja kasviproteiinien tuotantoprosesseja. Työssään Silventoinen-Veijalainen etsii ratkaisuja siihen, miten terveellistä ja maukasta ruokaa tuotetaan tulevaisuudessa entistä kestävämmin. Nuoreksi tutkijaksi Pia Silventoinen-Veijalaisella, 34, on jo pitkä…
Tekniikan edistämissäätiö myöntää tutkimukseen yli 800 000 euroa vuonna 2026 – painopiste läpimurtoteknologioiden tutkimuksessa
Tekniikan edistämissäätiö myöntää tutkimukseen yli 800 000 euroa vuonna 2026 – painopiste läpimurtoteknologioiden tutkimuksessa Tekniikan edistämissäätiön tavoitteena on tukea tutkimusta ja tutkijoita, joiden työllä on potentiaalia läpimurtoteknologioiksi. Läpimurtoteknologiat tuovat mukanaan merkittäviä muutoksia ja parannuksia olemassa oleviin teknisiin ratkaisuin ja vastaavat kestävästi aikamme suuriin haasteisiin. Säätiö sai tänä vuonna ennätysmäärän hakemuksia, yli 1000 kpl. Säätiö myönsi…
Microalgae – the solar powered Biorefineries of the future
Microalgae – the solar powered Biorefineries of the future Text: Elisa Werner Photo: Elisa Werner, Presentation during Algaeurope 2025 in Riga Why…algae? Fossil fuel still make up about 80% of the worlds primary energy consumption – despite of solar energy reaching us in abundance! Algae (macroalgae (seaweed), microalgae and cyanobacteria) never made this mistake.…