Hyvä opettaja -palkinto Leena Tynniselle
Tekniikan edistämissäätiö myönsi vuoden 2024 Hyvä opettaja -palkinnon LUT-yliopiston yliopisto-opettaja Leena Tynniselle. Hän saa kiitosta opiskelijoiltaan niin innostavasta opetuksesta kuin ajankohtaisen tutkimuksen hyödyntämisestä.
Tämän vuoden Hyvä opettaja -palkinnon saaja Leena Tynninen opettaa tuotantotaloutta LUT-yliopistossa. Hän vetää oppiaineen kahta suosituinta kurssia: Lean Leaders -kurssia maisteriopiskelijoille sekä yrityspelikurssia kandidaattivaiheen opiskelijoille.
“Kurssien sisällöt ovat loistavia, mutta ne eivät olisi lähellekään niin hyviä ilman Leenaa”, kehuvat Tynnisen opiskelijat opettajaansa suosituskirjeessään.
Innostavaa ja motivoivaa opetusta
Tynnisen opiskelijat kuvailevat Tynnistä opettajaksi, jonka innostus oppiaineeseensa tarttuu myös opiskelijoihin. Tynninen hyödyntää opetuksessaan monipuolisia opetusmenetelmiä, mikä tekee oppimisesta opiskelijoille vuorovaikutteista ja miellyttävää.
Tynninen saa kehuja myös taidostaan tunnistaa opiskelijoidensa yksilölliset oppimistyylit ja tarpeet. Opiskelijoiden mukaan hän luokin kannustavan ja tukevan oppimisympäristön, jossa opiskelijat tuntevat olonsa arvostetuiksi ja ymmärretyiksi.
“Leenalta voi milloin vain kysyä mitä vain ja hän vastaa ajattelevaisesti ja asiallisesti”, kertovat Tynnisen opiskelijat.
Tutkimusta unohtamatta
Tynninen pitää itsensä jatkuvasti kartalla omaan alaansa liittyvästä tutkimuksesta. Hän muun muassa osallistuu aktiivisesti alan konferensseihin ja koulutuksiin sekä seuraa tutkijoita sosiaalisessa mediassa.
Ajankohtaista tutkimusta Tynninen tuo opetussuunnitelmatyöhönsä sekä kannustaa opiskelijoitaan hyödyntämään ajankohtaista tutkimusta projekteissaan ja opinnäytetöissään. Hän myös luo keskustelua ja yhteistyötä akateemisen yhteisön sisällä jakamalla uusinta tutkimustietoa opiskelijoidensa ja kollegoidensa kanssa.
Hyvä opettaja -palkinto on Tekniikan edistämissäätiön myöntämä palkinto, joka voidaan myöntää teknillisessä yliopistossa tai yliopiston teknillisessä tiedekunnassa opetustehtävissä työskentelevälle henkilölle. Palkinto on suuruudeltaan 10 000 euroa.
Säätiö pyytää alkuvuodesta Suomessa toimivia tekniikan alan opiskelijayhdistyksiä tekemään esityksiä sopivista Hyvä opettaja -palkinnon saajista. Hyvä opettaja -ehdokasta valittaessa pyydetään kiinnittämään huomiota esimerkiksi opetuksen sisältöön ja laatuun, uusimman tutkimustiedon hyödyntämiseen sekä kykyyn innostaa ja motivoida opiskelemaan.
Uusimmat artikkelit
Pirkka Palomäki brings business and technology expertise to the board of the Finnish Foundation for Technology Promotion
Pirkka Palomäki brings business and technology expertise to the board of the Finnish Foundation for Technology Promotion Photo: Maki.vc. Pirkka Palomäki is an engineer and venture capital investor with experience in various leadership roles as well as founding companies. As a board member of the Finnish Foundation for Technology Promotion, he wants to ensure…
Pirkka Palomäki tuo Tekniikan edistämissäätiön hallitukseen ymmärrystä yritysmaailmasta ja erilaisista teknologioista
Pirkka Palomäki tuo Tekniikan edistämissäätiön hallitukseen ymmärrystä yritysmaailmasta ja erilaisista teknologioista Kuva: Maki.vc. Pirkka Palomäki on diplomi-insinööri ja pääomasijoittaja, jolla on kokemusta niin erilaisista johtotehtävistä kuin yritysten perustamisesta. Tekniikan edistämissäätiön hallituksessa hän haluaa varmistaa, että säätiö pystyy jatkossakin tarjoamaan pitkäjänteistä tukea suomalaiselle huippututkimukselle. Kuka olet ja mikä sai sinut lähtemään Tekniikan edistämissäätiön hallitukseen? ”Olen…
Juho Malmberg aims to enhance impact as Chairman of the Board of the Finnish Foundation for Technology Promotion
Juho Malmberg aims to enhance impact as Chairman of the Board of the Finnish Foundation for Technology Promotion Photographer: Vilja Pursiainen Juho Malmberg is an engineer and professional board member with extensive leadership experience at companies such as Accenture, KONE, and OP Group. As Chairman of the Board of the Finnish Foundation for Technology…