Monotoninen rakennuskanta on korjausrakentamisen voimavara 

Väestön ja asuntokannan yhteinen ikääntyminen asettavat Suomessa, kuten monessa muussakin maassa, enenevässä määrin haasteita asumiselle. Asumisen tarpeiden ja tarjonnan epäsuhtaa ei voida oikaista pelkällä uudistuotannolla. Vastavuoroisesti korjausrakentamisen merkitys kasvaa niin sosiaalisista, ekologisista, kuin taloudellisistakin syistä.

Ikääntyminen kärjistyy lähiökerrostaloissa
Useimmat ihmiset tahtovat asua kotona mahdollisimman pitkään. Tuttuun elinympäristöön on vahvat tunnesiteet ja itsenäisyys on keskeinen osa omaa identiteettiä. Kotona asuminen on tavoitteena myös valtiotasolla näkyen muun muassa laitoshoidon vuosikymmeniä jatkuneena karsimisena. Samanaikaisesti ikääntyvä asuntokanta vastaa toimintakyvyn heikentyessä yhä huonommin asumisen tarpeisiin. Kärkevimmin väestön ja asuntojen ikääntyminen kohtaavat Suomessa 1970-luvun massatuotetussa kerrostalokannassa, niin sanotuissa lähiökerrostaloissa. Nämä ovat kipeästi korjaustarpeessa niin toiminnallisista kuin teknisistäkin syistä. Vanhojen rakennusten korvaaminen riittävässä määrin uudistuotannolla puolestaan on monin tavoin kyseenalaista ja usein myös epärealistista. Määrällisesti asuntoja on laajalti tarpeeksi jo nyt, taantuvilla seuduilla jopa yli tarpeen.

Yleistettäviä ratkaisuja yksilöllisiin tarpeisiin
Edellä mainitut kerrostalot ovat tunnettuja arkkitehtonisesta yksitoikkoisuudestaan. Väitöstyössäni lähestyin tätä tavallisesti negatiivisena miellettyä piirrettä mahdollisuutena laajalti sovellettavaan, käytännönläheiseen tutkimukseen. Tarkempana tavoitteenani oli selvittää korjausrakentamisen edellytyksiä ikääntyneiden kotona asumisen mahdollistajana. Kotona asumiseen lukeutui tässä itsenäinen asuminen, tehostettu palveluasuminen ja välillisesti kaikki siltä väliltä.

Tutkittujen rakennusten monotonisuus mahdollisti toistuvien tilaratkaisujen määrittelemisen rakennus- ja kerrospohjatason sommitelmista aina tavanomaiseen huonemitoitukseen saakka. Vastaavasti muutospotentiaalin arvioinnissa pystyin kokeellisen suunnittelun kautta testaamaan konkreettisten esteettömyysparannusten ja käyttötarkoituksenmuutosten toteutettavuutta. Lopputulemana tarkasteltu rakennuskanta osoittautui pääosin hyvin mukautuvaksi niin ikääntyneiden itsenäiseen asumiseen kuin erilaisiin palveluasumisen muotoihinkin. Itseään toistavien alkuperäisratkaisujen ansiosta muutostoimia voidaan harkita, suunnitella ja toteuttaa ilman jatkuvaa pyörän uudelleen keksimistä.

Apurahakaudella kirjoitin loppuun artikkeliväitöskirjani yhteenveto-osan, toimitin käsikirjoituksen esitarkastukseen ja lopulta viimeistelin kokonaisuuden saamani palautteen pohjalta. Läpi koko tutkimuksen henkilökohtaisesti antoisinta on ollut aiheen käytännönläheisyys ja menetelmien kiinteä yhteys arkkitehdin suunnittelutyöhön. Työn pointti ja punainen lanka on pysynyt pitelemättä mielessä, eikä motivaation kanssa ole tarvinnut kamppailla.

Tapio Kaasalainen valmistui Tampereen yliopistosta tekniikan tohtoriksi (arkkitehtuuri) helmikuussa 2021. Hän sai vuonna 2020 Tekniikan edistämissäätiön apurahan väitöstutkimukseensa aiheesta ‘The spatial refurbishment and repurposing needs and potential in the Finnish apartment building stock to facilitate sustainable, inclusive, and efficient housing solutions for the ageing population’. Väitöskirjaan ‘Potential for Ageing at Home in the Finnish Apartment Building Stock: A Spatial Perspective on Renovation’ voi tutustua osoitteessa http://urn.fi/URN:ISBN:978-952-03-1834-5