Ajankohtaista
Aivotutkimusta elokuvan avulla
Aivotutkimusta elokuvan avulla 13.09.2018 Tutkin väitöskirjassani, mitä aivoissa tapahtuu elokuvan katselemisen aikana. Elokuvat synnyttävät katsojan aivoissa monitasoisia, esimerkiksi aistihavaintoihin, kognitioon tai tunteisiin liittyviä prosesseja, ja siten tarjoavat kiinnostavia mahdollisuuksia aivotoiminnan tutkimiselle. Samalla saamme ymmärrystä siitä, kuinka aivomme toimivat jokapäiväisessä toimintaympäristössämme, jossa kohtaamme monenlaisia ärsykkeitä ja vuorovaikutustilanteita. Mittasimme koehenkilöiden aivojen toimintaa heidän istuessaan magnetoenkefalografialaitteessa (MEG) ja…
Lue lisääSäätiöiden post doc -poolin syksyn apurahahaku 15.8.–15.9.2018
Säätiöiden post doc -poolin apurahahaku käynnissä 29.8.2018 Säätiöiden post doc -pooli järjestää apurahahaun ajalla 15.8.–15.9.2018. Poolin kautta myönnettävät apurahat on tarkoitettu väitöskirjan jälkeiseen tutkimustyöhön ulkomailla. Ehtona on, että ulkomainen tutkimusjakso kestää vähintään yhdeksän kuukautta. Haun tulokset julkistetaan marras-joulukuussa 2018. Post doc -apurahalla voidaan kattaa kaikki ulkomailla asumisesta tutkijalle ja tämän perheelle aiheutuvat kustannukset. Ohjeet kustannusarvion…
Lue lisääTekniikan edistämissäätiön apurahat 2018
Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018 5.6.2018 Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018 on myönnetty. Apurahan saajia juhlitaan 5.6.2018. Apurahat 2018 Post doc-pooli PhD Viktar Asadchy 52.000 Ulkomailla tehtävä post doc -tutkimus Erikoisrahastot Johannes Eichingerin erikoisrahasto Tekniikan kandidaatti Nikolas Tolvanen 2.500 Vaihto-opiskelu Etelä-Koreassa Yonsein yliopistossa kevätlukukaudella 2018 (Aalto) Tekniikan kandidaatti Tyko Viertiö 2.500 Vaihto-opinnot KU Leuvenissa,…
Lue lisääOsaaminen ja työ ovat murroksessa – opettajat ja tutkijat avainroolissa luomassa ratkaisuja
Osaaminen ja työ ovat murroksessa – opettajat ja tutkijat avainroolissa luomassa ratkaisuja 5.6.2018 Tekniikan edistämissäätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö palkitsivat tutkijoita ja matemaattisten aineiden opettajia Tulevaisuuden tiennäyttäjät -juhlatilaisuudessa Helsingissä. Osaamistarpeet ja työ ovat isossa murroksessa – tänään palkituilla on tärkeä rooli siinä, kuinka pystymme muutokseen vastaamaan. ”Elämme oppimisen kannalta murroskautta, kun tekoäly haastaa tapaamme ajatella, tehdä työtä ja…
Lue lisääVuoden nuori tutkija ja hyvä opettaja vievät tutkimustietoa käytäntöön
Vuoden nuori tutkija ja hyvä opettaja vievät tutkimustietoa käytäntöön 5.6.2018 Tekniikan edistämissäätiö myönsi vuoden 2018 Nuoren tutkijan palkinnon akatemiatutkija Johanna Virkille Tampereen teknillisestä yliopistosta ja Hyvän opettajan palkinnon Arto Toloselle Oulun yliopistosta. Virkki ja Tolonen palkittiin Tekniikan edistämissäätiön ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiön yhteisessä Tulevaisuuden tiennäyttäjät -juhlassa tiistaina 5. kesäkuuta. Nuori tutkija tuo elektroniikan osaksi vaatteita Tekniikan…
Lue lisääApurahat 2018
Tekniikan edistämissäätiön apurahat 2018 2.1.2018 Säätiö myöntää apurahoja tekniikan alan tutkimukseen. Apurahojen jaossa huomiota kiinnitetään tutkimuksen laadun lisäksi sen uutuusarvoon sekä uusia innovaatioita ja elinkeinoelämän uudistumista tukevaan vaikutukseen. Apurahojen haku alkaa 10.1.2018 ja päättyy 7.2.2018. Säätiö haluaa kannustaa suomalaisia opiskelijoita kansainvälistymään ja ulkomailla opiskeluun. Säätiö myöntää apurahoja myös ulkomaisille, ei Suomessa väitelleille post doc-tutkijoille, jotka…
Lue lisääPoDoCo: Syksyn 2017 apurahakierroksen päätökset
PoDoCo-ohjelma edistää tohtoreiden työllistymistä yksityiselle sektorille ja tukee yritysten uusiutumista 9.12.2017 Tohtoreita ja yrityksiä yhdistävä Post Docs in Companies -ohjelma on siivittänyt jo 64 tohtoria elinkeinoelämän palvelukseen. Ohjelman myötä ensimmäiset tohtorit ovat työllistyneet yrityksiin pysyvästi. Samalla pienet ja suuret suomalaisyritykset ovat saaneet tuoretta tutkimusosaamista innovaatioitaan vauhdittamaan. Syksyn apurahahakukierroksella rahoitettiin 15 uutta tohtorien ja yritysten yhteistyöprojektia.…
Lue lisääPuolijohdelaserien tutkimus avaa uusia ratkaisuja itseohjautuviin autoihin, lääketieteeseen ja piifotoniikkaan
Puolijohdelaserien tutkimus avaa uusia ratkaisuja itseohjautuviin autoihin, lääketieteeseen ja piifotoniikkaan 27.10.2017/Text: Antti Aho Laservaloa käytetään nykyään monissa arkisissa sovelluskohteissa, kuten dvd- ja blu-ray-soittimissa, optisessa tiedonsiirrossa sekä viivakoodinlukijoissa. Tulevaisuudessa sovellusalojen kirjo näyttää vain kasvavan. Laserien suorituskyvyn ja ominaisuuksien kehittyessä niitä voidaan käyttää tavoilla, jotka yhdessä muun tekniikan kehityksen kanssa mahdollistavat uusien teknologioiden yleistymisen. Olen suorittanut jatko-opintojani…
Lue lisääPoDoCo autumn application round 15.9 – 3.11.2017
PoDoCo autumn application round 15.9 – 3.11.2017 11.9.2017 PoDoCo Promotes the strategic renewal of Finnish industry Are you: A company with cutting-egde renewal ideas and looking for the help of a talented postdoc to investigate your ideas? Postdoc who has recently completed or will soon complete your doctorate degree and is interested in a career…
Lue lisääTekniikan edistämissäätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö juhlivat tekniikan alan ykkösosaajia
Tekniikan edistämissäätiö ja Teknologiateollisuuden 100-vuotissäätiö juhlistivat tekniikan alan tutkimusta, opetusta ja tekijöitä yhteisessä tilaisuudessa Finlandia-talolla 5. kesäkuuta.
Lue lisää